Datakeskuksia markkinoidaan kunnille kuin uusia kultakaivoksia. Pöydälle nostetaan miljardiluokan investointi, työpaikkoja ja verotuloja. PowerPointissa kaikki näyttää hienolta.
Mutta missä on sähkölasku?
Datakeskus ei ole kunnan kellariin sijoitettava palvelinhuone. Tekoälyn ja pilvipalveluiden kasvu tarkoittaa valtavaa uutta sähkökuormaa. Kun satojen megawattien kulutus ilmestyy verkkoon, tarvitaan lisää voimalaitoksia, sähköasemia, johtoja ja siirtokapasiteettia.
Mikään näistä ei synny sillä, että kunnanvaltuustossa lausuu sanan ”investointi” riittävän vakuuttavasti.
Uusi datakeskus tarvitsee jatkuvasti valtavan määrän sähköä. Kyse on kokonaan uuden suurkuluttajan liittämisestä sähköjärjestelmään. Verkkoa voidaan joutua vahvistamaan ja kapasiteettia lisäämään. Kaikki tämä maksaa paljon rahaa.
Siksi kunnanvaltuustossa pitäisi esittää miljardihankkeen yhteydessä muutakin kuin arvio tulevista verotuloista.
Paljonko sähköjärjestelmän vahvistaminen maksaa? Kuka sen maksaa? Ja mitä uusi kulutus tekee sähkön hinnalle?
Nämä eivät ole sivuseikkoja. Ne ovat osa hankkeen todellista hintalappua.
Datakeskusten kannattavuutta ei pidä laskea niin, että hyödyt näkyvät kunnan tilinpäätöksessä mutta kustannukset löytyvät jostain sähköverkon, energiantuotannon ja sähkölaskujen puolelta. Jos kustannuksia syntyy muualla, ne pitää myös laskea mukaan.
Eikä tämä ole datakeskusten vastustamista. Päinvastoin. Jos hanke on niin hyvä kuin meille kerrotaan, sen pitäisi kestää päivänvalo. Sen kustannuksia ei tarvitse piilottaa.
Kuntapäättäjien pitäisi siis kysyä muutakin kuin: ”Mitä tämä tuo kunnalle?”
Pitäisi kysyä myös: ”Mitä tämä maksaa Suomelle, sähköjärjestelmälle ja sähkönkäyttäjälle?”
Nikola Tesla pyörähtäisi haudassaan, jos näkisi, kuinka paljon sähköä tarvitaan siihen, että tekoäly tekee meille yhteenvedon kokouksesta, joka olisi voitu jättää pitämättä.
Ja ehkä juuri siinä piilee koko keskustelun absurdius. Kun datakeskuksen ympärillä puhutaan miljardien investoinneista, puhe kääntyy helposti siihen, kuinka paljon rahaa hanke tuo. Paljon vaikeampi kysymys on, kuinka paljon uutta kulutusta se synnyttää – ja kuka siitä lopulta maksaa.
Miljardihankkeelle voi taputtaa vasta sitten, kun myös laskun toinen puoli on pöydällä.
Kuka maksaa sähkön, verkon ja kapasiteetin? Ja kuinka suuri osa laskusta päätyy lopulta tavallisen sähkönkäyttäjän maksettavaksi?
Siinä on kysymys, johon pitäisi löytyä vastaus ennen kuin ensimmäistäkään juhlapuhetta pidetään.
Forssa