Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Kustaa Aadolfin opit ja päivä 6.11.

Ruotsissa omistettiin jo 1600-luvulla marraskuun 6. päivä kuningas Kustaa Aadolfille. Suomalaisessa almanakassa tälle päivälle merkittiin nimi Gustaf v. 1708. Vuodesta 1727 mukana on ollut hallitsijanimen toinenkin puoli. Muistopäivä johtui Lützenin taistelusta, jossa Kustaa II Aadolf kaatui 6.11.1632. Hänen kuolemansa koettiin marttyyrikuolemana, joka tapahtui oikean uskon puolesta vääräuskoisia katolilaisia vastaan.

30-vuotinen sota nähtiin jalona uskonsotana vielä Sakari Topeliuksen Välskärin kertomuksissakin, mutta tällainen näkemys on muuttunut ajan myötä. Sodan kansainväliset valtapoliittiset tavoitteet nousevat kirkkopoliittisten tavoitteiden ohi.

Uskonto on usein osoittautunut aatteellisesti tehokkaaksi hengen nostajaksi. Aikalaiset kokevat sodan toisin kuin myöhemmän ajan historiantutkijat, saati jälkiviisaat.

Kun tieto Kustaa II Aadolfin kuolemasta tuli Suomeen, piti Turun piispa Isak Rothovius tuomiokirkossa muistopuheen, ”sydämen surkean valituksen”. Maan isän poismeno tuntui Jumalan rangaistukselta. Piispa muisteli kuninkaan puhetta ennen tämän Saksaan lähtöä. Se puhe oli saanut kaikki kuulijat vuodattamaan liikutuksen kyyneliä, sillä ”siellä me kuten aina tunsimme hänen suuren rakkautensa ja kuninkaallisen suosionsa maan asukkaita kohtaan. Hän kehotti kaikkia Jumalan pelkoon ja hoitamaan virkansa uskollisesti ja elämään sovussa ja yksimielisyydessä.”

Ehkä nykyisillä johtajilla olisi Kustaa II Aadolfin puheesta jotain opittavaa.